*

Tuomon ajatusleikit Parhaillaan vaikuttavan ilmenemisen äärellä pyörivää pyrkimystä...

Vinossa?

Kognitiiviset vinoumat (tai -harhat, -värittymät, -vääristymät) kertovat psykologisesta taipumuksesta painottaa asioita tietyllä tavalla, huolimatta siitä mikä on esimerkiksi totta tai käytännöllistä (tässä linkki englanninkieliseen listaukseen: List of cognitive biases).

Ajatusten ja tuntojen itseään ruokkivuus sekä asioiden näkeminen ja tarkastelu tietyn värittymän tai leiman kautta ovat vain pari ”ilmeistä” esimerkkiä tästä. On todella haastavaa kirjoittaa mistään, olematta jollakin tapaa kognitiivisen vinouman vaikutuksen alaisena. Oikeastaan siis jo tietyn aihepiirin kyöhnäys ylitse muiden on tietynkaltainen ajatus- ja tunnekäyttäytymisen vinouma.

Olemme siis väistämättä kirjavin tavoin ”vinossa”, lienee turvallista todeta. Äärimmäisen tärkeää on olla tiedostava vinoutumista, silloin ”suoruudelle” tuntuisi jäävän tilaa. Jos mieltää vinoumat suoriksi havainnoiksi, on ikäänkuin todellisuutensa kuplassa, mutta jos on tiedostava vinoutumisilmiöistä, havaitsee edes välillä tuon kuplan?

Onko periaatteita, lainalaisuuksia tai totuuksia, jotka eivät ole vinossa? Suoria lienevät ainakin väistämättömät todellisuutemme peruslainalaisuudet (esimerkiksi painovoima), vähintäänkin siihen pisteeseen asti kun ne vaikuttavat? Mikä muu on suoraa? Kenties totuudellisuus, joskin se on itsessään herkälti sanojen ja värittymien peittelemä – hakoteille heittämä? Aktiivinen toiminta vaikuttaisi saavuttavan totuudellisuuden luonteessaan, ainakin välittömässä läheisyydessään. Uskalias uskaltaa lisäksi väittää, että esimerkiksi moraalin alueelta löytyy korkeita arvoja, jotka saavuttavat sekä välittömyyden, suoruuden, että totuudellisuuden.

Välitön vaikuttaisi olevan suorasti, rehellisesti vinoutunutta. Vinoutunutta siksi, että pieni pilke silmäkulmassa olemme aina vähintään hitusen vinksallaan? Välittömyys vallitsee tässä ja nyt, mutta myös suorien ”ajattomien” lainalaisuuksien voi mieltää olevan välittömiä niiden väistämättömien, jatkuvaluontoisten vaikutusten ansiosta. Mutta yritetäänpä tarkastella asiaa ihmisen tietoisuuden kantilta: suorasti vinoutunut tietoisuus, mieluummin kuin vinosti välitön? Korkeiden moraalien suoristavalle voimalle voisi antaa erityismaininnan.

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta monesti paradoksit kykenevät tuomaan lähemmäksi totuutta (toisaalta ne yhdistetään tietyssä vinkkelissä hulluuteenkin, heh), rikkoen mustavalkoisuuden ja yksiselitteisyyden ajatustarrautumat. Jos olemme suoraan eli välittömästi tietoisia vinoutumistamme, voimme kenties saada suoruutta toimintaamme? Hiljaisuus tuntuu myös välittömältä ja välittömyyden luonnetta voimakkaasti rohkaisevalta auttajalta.

Onko välittömästi lyhykäisin matka totuudellisuuteen, välittömään suoruuteen (siinä määrin, kun se ehdollistumien ja väistämättömien värittymien takia on mahdollista)? Mitä arvoa välittömällä suoruudella, totuudellisuudella on? Ehkä sen voimakkain avu on olla vähemmän vinossa suoria lainalaisuuksia vilisevässä ja potentiaaleja tihkuvassa todellisuudessa? Ehkäpä se ruokkisi ihmisten potentiaalia siivota sotkuja, korjata kolhuja ja rakentaa siltoja.

Luottavainen harmonia on jälleen ”hurja” sanayhdistelmä, mutta kenties välittömän suoruuden hedelmä olisi luottavaisen harmonisuuden volyymin kasvu, joka näkyisi pelkojen ja passiivisten mukautumisten vaikutusvallan hälvenemisenä? Yksilökohtaisen kokemisen ja olemisen luonteen kautta ilmenee mitä ilmenee, jääkööt vinkkelien vinksahteleva pyörittely tämän otsikon alla tähän.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olisiko moisilla kognitiivisilla vinoutumilla jonkinlainen evoluution mukanaan tuoma funktio ihmisen selviytymisessä elämässä?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Luultavaimmin on. Susien tuijotuskilpailussa voittaa se, joka uskoo itseensä, vaikka olisikin heikompi. Alkuperäinen Beckin teoria masennuksesta oli se, että masentunut ajattelee masentavia ajatuksia. Tästä syntyi kognitiivinen psykoterapia. Uudempien tutkimusten mukaan masentuvat ihmiset näkevät maailman liian realistisesti, ts. itsepetos on terveellistä, narsismin rajoille saakka.

https://www.youtube.com/watch?v=6OxmusSvEqg

Käyttäjän TuomoFalck kuva
Tuomo Falck

Masentuneisuudessa on suuri riski itseäänruokkivalle ja lamaannuttavalle, vakavalle kierteelle. Mutta sopivina annoksina masennus tarjoaa oman kokemuksen mukaan antoisia oivalluksia, samoin kuin kyseenalaistaminen (joka masennusriskiä voi lisätä). Omakohtaisesti voi tok ivain jakaa asiasta, mutta masennus on ollut jälkikäteen aatellen antoisien oivallusten synnyttäjä. Toimii toimiessaan, väittäisin että oleellisempaa olisi nähdä asiat realistisemmin, jolloin esimerkiksi erinäisiä moraalisia sotkuja korjattaisiin nopeammin, eikä esimerkiksi keskityttäisi vain oireiden hoitoon.

On harmillista, että terve ja "omaan auktoriteettiinsa" luottavainen tapa hahmottaa asioita tulee nähdyksi kognitiivisena vinoumana. Tuntuu, että terve ympäristö ruokkisi jälkipolvissa luontevaa ja tervettä itseluottamusta, vailla niin merkittävää tarvetta eskapismille tai itsepetokselle. Itsepetos toimii ja ruokkiutuu uhattuna (sosiaalisesti tai fyysisesti), uhkatilanteiden kitkeminen tuntuu erittäin tärkeältä prioriteetilta ympäristön tervehtymisessä. Ehkä siis näin, tämmöistä irtoaa tähän väliin. Kiitos kommenteista.

Käyttäjän TuomoFalck kuva
Tuomo Falck

Hyvä pointti. Vaikuttaisi olevan, mm. taipumukset suosia tuttuja ja turvalliseksi kokemuksen kautta havaittuja ympäristöjä ja toimintamalleja. Toisaalta myös sosiaalisen selviytymisen tarve on ihmisillä suuri. Tietysti tietyissä rajatuissa näkökannoissa on oma helppoutensa ja luontevuutensa sekä herkkä itseäänruokkivuutensa.

Toki voi spekuloida, että otollinen ja "sosiaalista selviytymistä tukeva" ympäristö pystyy vallitsemaan laajemminkin: ihmisten kyvykkyys olla tietoisempia vinoutumistaan voi madaltaa mielipidemuureja ja ennakkoluuloja, jotka puolestaan liian usein katkovat avointa yhteyttä tai "kuuluvuutta" yksilöiden ja yhteisöjen välillä. Yksilön ja yhteisön sisällä tämä toki voi vahventaa itsetuntoa ja itseluottavaisuutta, mutta silloin on riski totuutta vääristävälle kuplalle. Jos vinossa ollaan väistämättä, kuinka siis käännetään se rikkaudeksi - vastakkainasettelujen, ennakkoluuloisuuden tai eriarvoistumisen tuomien sotkujen sijaan?

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset